Pieni suuri paimenkoira ja ihmisen ystävä

Länsigöötanmaanpystykorva - göötti - on ikivanha ruotsalainen paimenkoirarotu.

Göötti on aktiivinen koira, joka käy moneen harrastukseen: agilityyn, jäljestykseen, tokoon jne. Rodun alkuperäinen tarkoitus on nautakarjan paimentaminen ja maalaistalon pihan vahtiminen.

Rotumääritelmä löytyy Kennelliiton sivulta.

Ensimmäinen koirani tuli perheeseeni yli 50 vuotta sitten. Otin nuoresta iästäni huolimatta vastuuta perheeni mäyräkoirasta, jota pidin pikkuveljenäni. Koirat ovat kuuluneet elämääni siitä lähtien.

Omia gööttejä minulla on ollut 29 vuotta. Tällä hetkellä niitä on neljä, neljästä sukupolvesta. Muutama pentu on sijoitettuna osaavissa perheissä.

Tärkeimmät göötin ominaisuudet ovat mielestäni iloisuus, ystävällisyys ja kohtuullisen hyvä terveys. Liikumme paljon eri muodoissa ja käymme näyttelyissä ja kursseilla.

Olen suorittanut kasvattajan perus- ja jatkokurssit ja Suomen koirankasvattajat ry:n Kasvattaja-akatemian ja olen jäsenenä useissa yhdistyksissä.


Kuvien kopiointi ilman lupaa on kielletty.